Luin Edith Södergranin vuoden 1925 teoksen Maa jota ei ole, joka on suomennettu Pentti Saaritsan toimesta. Vaikka olin nuorempana lukenut Södergranin runoja, en ollut aiemmin tutustunut tähän teokseen. Yllätyin siitä, että runoissa korostui myös leikkisyys ja juhlallisuus, jotka ovat erilaisia kuin mitä olin odottanut. Lisäksi löysin runoja, jotka jäivät mieleeni ja joita mietin vielä pitkään lukemisen jälkeen.
Teoksen nimikkoruno ’Maa jota ei ole’ on mahtipontisempi kuin moni aiemmin lukemani, mutta se ei kuitenkaan noussut suosikikseni. Runon abstrakti maa jätti minut pohtimaan, mikä se tällainen maa voisi olla ja mikä olisi minulle sellainen maa.
Södergranin runoissa oli myös surullisempia säkeitä, joissa käsiteltiin kuolemaa ja kohtaloa. Joissain runoissa näkyi myös yhteiskunnallisia teemoja, mutta yleisesti ottaen teos oli enemmänkin henkilökohtainen kuin poliittinen.
Teoksen julkaisuhistoria herätti myös mielenkiintoa. Maa jota ei ole ei ollut Södergranin itsensä kokoama teos, vaan se julkaistiin postuumisti. Teoksen julkaisu on luonut myyttiä kuolemansairauden säkeistä Södergranin runoissa.
Kaiken kaikkiaan Södergranin Maa jota ei ole oli mielenkiintoinen ja monipuolinen teos, joka tarjosi erilaisia näkökulmia ja tunteita.
